Tervetuloa Vieraskynä-blogiin

Julkaistu 22.2.2026

Leikkauksen jälkeen voimavarani menivät siis ensisijaisesti uuden opetteluun, lepäämiseen, oikeiden tuotteiden etsimiseen, uusien haasteiden ratkomiseen ja avanteen toiminnan ymmärtämiseen. Näistä asioista puhutaan paljon, ja niihin on myös apua saatavilla.

Miten mieli jaksaa ja toipuu?

Asia, josta en ole kuullut puhuttavan kovinkaan paljon, on leikkauksen ja muutosten mukana tuomat henkiset kipuilut ja haasteet – se, miten mieli voi sairastua.

Avanneleikkaus, tapahtuu se sitten mistä syystä tahansa, on mielestäni valtava muutos. Asiaan liittyy asteittain ja vaiheittain etenevä toipuminen. Tällä tarkoitan mielen toipumisen matkaa ja siihen saatavilla olevaa tukea.

Kun selviytyminen ei enää riitä

Omalla kohdallani taustalla on vielä vuosien sairastaminen, joka on mennyt selviytyessä. Tällaisessa tilanteessa on väistämätöntä, että jossain kohdassa kaikki on purettava ja kaikki pyrkii ulos. Tämän asian tukemisessa terveydenhuollossa on paljon opittavaa ja parannettavaa.

Tulevana terapeuttina minusta on hyvin omituista, että tuotteisiin ja avanteen hoitoon on saatavilla paljon apua, mutta henkiseen jaksamiseen liittyvät tukitoimet mm. ennakoiva sekä jälkituki ovat lähes olemattomat.Tällä tarkoitan ammattiapua.

Kun keho alkaa toipua on mielen vuoro puhua

Tosiasia on kuitenkin, että leikkaushaavojen parantuessa alkaa henkisen hyvinvoinnin tila paljastua. Mieli hiljalleen raottaa sitä sisäistä maailmaa ja paniikkia, jota se on jollain tavalla pidellyt kasassa, jos siihen on pystynyt. Kun henkinen hyvinvointi, tai oikeastaan pahoinvointi alkaa purkaantumaan, se tulee yllättäen ja varoittamatta.

Monelle asia tulee yllätyksenä, sillä kaiken pitäisi olla nyt “hyvin”. Juuri tässä se suurin väärinymmärrys onkin, että yhtäkkiä kaikki olisi hyvin. Ihmisen psyyke rakentuu nimittäin niin viisaasti, ettei se raota mielen haastetta silloin, kun on selviydyttävä. Se tapahtuu asteittain, kun sille on alkanut olemaan tilaa ja turvaa akuutin kriisin jälkeen. Kun luotettavat sidokset löytyvät ja avanteen hoitoon liittyvät asiat alkavat helpottamaan, alkaa seuraava vaihe – mielen hoito.

Olen ollut siinä onnekas, että elämässäni on laaja läheisten tukiverkosto ja pystyn pyytämään apua. Tiedän, että osa häpeää pyytää apua, ei tahdo olla vaivaksi tai kokee, että “kyllä minä selviän yksin”. Ajattelen, ettei meitä ole luotu selviytymään yksin.

Apua on saatavilla, kun jaksaa etsiä ja pyytää.

Omalla aktiivisuudella on valtava merkitys avun saamisessa. Minulle olikin suuri yllätys huomata, että apua antavia tahoja on paljon muitakin kuin julkiset palvelut. Nämä palvelut ovat täysin veloituksettomia, kaikille avoinna olevia tahoja.

Itselläni on tällä hetkellä menossa toinen “aalto” mielen terveyden kanssa. Käyn läpi pelkotiloja siitä, että tulevaisuudessa tapahtuisi jotain. Myös sitä hyväksyntää, että avanne tulee olemaan minulla koko elämäni. Huomaan tätä kirjoittaessa, että sana “mielenterveys” tuo helposti assosiaatioita.

Voisimmeko normalisoida sitä ja puhua siitä enemmän, että mieli sairastuu, kun ihminen joutuu kriisiin?

Pyysin itse jo sairaalassa keskusteluapua, sillä tunnistin, että oma sietoikkunani oli tuolloin aivan rajoilla. Isoin yllätys tässä sairaalassa tapahtuneessa tapaamisessa oli minulle kuitenkin se, että purskahtaessani kesken keskustelun itkuun minulta kysyttiin pelkästään “Koetko olevasi masentunut”?

Hämmennyin ja kerroin hänelle, että mielestäni on hyvin normaalia, että ihminen itkee, kun käy läpi isoja sekä radikaaleja asioita. Se on kehon tapa myös purkaa. Sisäisesti minulle heräsi suuri kysymys siitä, onko meillä olemassa yhteiskunnan tasolla jollakin tavalla sellainen käsitys, että itkeminen on merkki masennuksesta?

Uskalla tarvita ja anna mielelle aikaa parantua

Sinulle, joka olet menossa avanneleikkaukseen tai olet toipumassa leikkauksesta: Uskalla pyytää apua ja tukea, jos kuorma alkaa tuntua liian suurelta. Uskalla olla haavoittuva ja anna sen näkyä mitä käyt läpi, koet ja tunnet. Joissain tapauksissa myös sen, että voi olla aivan turta kaikesta kokemasta ja silloin ei tunne mitään, sillä silloin selviytyy.

Anna mielelle aikaa parantua. Hellästi, rauhassa, myötätunnolla ja rakastavasti. Paraneminen on matka, jota ei kannata suorittaa tai kiirehtiä.

Julkaistu 28.12.2025

Ensiaskeleet kotiin – yllätyksiä ja hämmennystä

Monien mutkien ja muuttuvien tilanteiden jälkeen kotiudun päivää ennen jouluaattoa.

Askel, toinen ja kolmas. Vaikka olen sairaalassa kävellyt käytäviä edestakaisin, niin paluumatkalla kotiin ymmärrän, miten heikossa kunnossa vielä olen.

Menemme ruokakauppaan ostamaan joulun ajan ruoat. Olen ollut kaupassa vasta 5 minuuttia, kun kylmä hiki alkaa puskemaan vaatteiden alla ja silmissä tummuu -on kiire. Löydän hedelmäosastolta pallin ja istun siihen. Eräs kaupan työntekijä huomaa tilanteen ja kysyy, onko kaikki hyvin? Vastaan, että yliarvioin oman tilanteeni leikkauksen jälkeen, enkä olekaan ihan voimissani. Hän hakee minulle vettä ja samalla silloinen puolisoni hoitaa ostokset.

Kotona keittiöön on valtavan pitkä matka. Pystyn nukkumaan vain selinmakuulla. Alavatsassa on valtava paine, yöt ovat katkonaisia ja särkylääkkeiden vaikutuksen lakkaamisen huomaan kyllä heti.

Loppuuko tämä koskaan? Muuttuuko tämä koskaan? Paranenko tästä koskaan?

Pelkoa ja epävarmuutta

Minua pelottaa ja on yksinäinen olo.

Avanteen hoitaminen ja sidosten vaihtaminen on alussa vaikeaa. En vielä tunne avanteen aikataulua eli sitä, miten pian avanne toimii syömisen jälkeen. Tästä johtuen käy välillä niin, että juuri kun vaihdan sidosta, niin alkaa hallitsematon ulosteentulo. Niissä tilanteissa ei auta muu, kuin odottaa ja suojata paikat mahdollisimman hyvin ulosteelta.

Pastarengas tarttuu käteen, en tiedä minkä kokoinen reikä tulee leikata sidokseen, ja pelkään koskea ihoani, jossa on tikkejä sekä punotusta. Seisominen on vaikeaa, ja voimat tuntuvat välillä olevan aivan poissa. Tunnen oloni epätoivoiseksi ja yksinäiseksi.

Olen sairaalaan yhteydessä monta kertaa viikossa. Uusia sidoksia annetaan kokeiluun, sillä avanne on alkanut vetäytymään enemmän kohti ihoa, kun samaan aikaan punotus avanteen ympärillä pahenee. Yhtenä aamuna huomaan, että ihossani on pieni kolo.

Jokin ei ole nyt kohdillaan.

Apua vertaisilta

Kirjoitan tilanteesta vertaisryhmään, jossa on kokeneita avanneleikattuja. Vastaus on selkeä: uusia tuotteita kokeiluun. Samaan aikaisesti tilanne vaatii luultavasti convex-sidosta.

Koska olen ottanut asioista selvää jo ennen leikkausta, tiedän, että convex on sidos, joka auttaa matalaa avannetta tulemaan enemmän esille. Punotus ja kolo ihossa on siis sitä, että uloste polttaa ihoa rikki ja siihen täytyy puuttua mahdollisimman nopeasti. Saan onnekseni nopeasti ajan sairaalaan, hoito-ohjeet ja uudet tuotteet mukaan. Näillä tilanne alkaa parantumaan jo viikossa ja uskallan hiljalleen uskoa, että tästä selvitään.

Keho & Mieli

Olen suihkussa muutaman kerran päivässä ja pitkään, sillä lämmin vesi iholla tuntuu hyvälle. Se rauhoittaa ja jollakin tasolla myös tyynnyttää sitä pelkoa ja kaaosta, jota sisäisesti koen.

Olen niin uuden edessä, etten millään voi sitä edes vielä ymmärtää. Keho tuntuu olevan shokissa kaikesta tapahtuneesta.

Näin jälkeenpäin ymmärrän, etten ollut kunnolla kehossani läsnä ensimmäiseen kuukauteen, sillä olin täysin selviytymistilassa. Olisin tarvinnut kriisiapua.

Edistysaskeleet ja valoa kohti

Tunnen selkeän muutoksen kaksi kuukautta leikkauksen jälkeen. Aika ennen sitä oli kaunistelematta todella haastava.

Jaksan hiljalleen kävellä pidempiä matkoja, alan oppimaan avanteen toiminnan ja sen, miten eri ruoat vaikuttavat ulosteen koostumukseen ja läpikulkunopeuteen. Ymmärrän, että matalan avanteen takia on ihoa hoidettava ja sidos vaihdettava päivittäin.

Suurin tuki on ollut kuitenkin avanneleikattujen vertaisryhmä, jossa moni on käynyt läpi samoja haasteita. Vinkit ja ideat ovat olleet korvaamattomia. Siellä on myös paikka purkaa niitä epätoivon hetkiä, kun on tuntunut, ettei tästä selviä koskaan.

Kyllä selviää. Alun kuukaudet ovat usein haastavimmat ja sitten pikkuhiljaa huomaa, että avannetta ei aina edes muista.

Lopulta aika tekee tehtävänsä

Läheinen ystäväni sanoi minulle muutama viikko sitten “Muistan, kuinka alussa itkit, että oli vaikea edes leikata reikää sidokseen. Nyt leikkelet siinä pohjalevyyn sopivaa aukkoa kuin vanha tekijä ja samalla keskustellaan tässä".

Kuva: Christa Poranderin kotialbumi

Kuulun siihen harvaan ryhmään, jolle sidosten liimat teetättävät allergiaa. Olen löytänyt kaksi sidosta, joiden kanssa pärjään todella huolellisella hoidolla ja sidoksia kierrättämällä rotaationa. Tätä kirjoittaessa olen viikon päästä menossa laajoihin allergiatesteihin – niihin pääseminen kesti valitettavasti melkein 9kk ajan.

Sen tahdon sinun kuitenkin tietävän, että aika tekee tehtävänsä. Mikään muu ei ole niin tärkeää, kuin kärsivällisyys - kaiken vertaistuen ja lähimmäisten avun lisäksi.Anna itsellesi aikaa parantua isosta leikkauksesta. Reagoi mieluiten nopeasti, kuin odotella yksin uuden asian kanssa. Kysy vertaisilta ja pyydä apua avannehoitajilta.

Ethän jää yksin <3

Julkaistu 13.11.2025

Päätös avanteesta -mielessäni oli vain tyhjä tila, pelko ja sata kysymystä.

Istuin juuri tehdyn tähystyksen jälkeen lääkäriä vastapäätä ja sanoin ääneen sanat, joihin ei millään voi valmistautua “tahdon, että laitatte minut avanteen leikkausjonoon, sillä en vain jaksa enää”. Tämän jälkeen purskahdin itkuun, sillä henkinen kuorma oli jo niin valtava. Takana oli vuosien lääkinnälliset kokeilut, jatkuva vessahätä ja vain kaukainen muisto siitä, mitä elämä voisi olla ilman huolta vessasta ja tulehtuneesta suolesta.

Avanneleikkaus tehdään monista eri syistä. Osalle tilanne voi tulla täysin yllätyksenä ja shokkina, erityisesti silloin, kun leikkaus tehdään erittäin pikaisella aikataululla. Osa taas ehtii valmistautua ja jopa toivoa, että leikkaukseen pääsisi mahdollisimman pian, jotta elämä voisi helpottua. Mikä ikinä leikkauksen syynä onkaan, niin sisäinen mylläkkä ja prosessi on matka.

Tieto lisää tuskaa?

Päässäni alkoi pyörimään eri kysymyksiä, kun tulossa on niin iso ja tuntematon elämän muutos. Miten niitä avannepusseja vaihdetaan? Kestävätkö ne pussit oikeasti? Miten kehoni toipuu, miten leikkaus menee ja kuinka pitkään kestää toipua?

Itseäni ainakin pelotti todella paljon. Tuntui siltä, että 9 kuukautta kestävän jonotusajan, ehdin kuulemaan ja selvittämään niin paljon asiasta, etten näin jälkikäteen olisi sillä kaikella tiedolla edes tahtonut itseäni kuormittaa. Tämä valtava tietomäärä saikin minut siihen pisteeseen, että olin perumassa leikkausta, sillä pahimmassa esimerkissä en löytäisi itselleni sopivia sidoksia. Kaikella tiedolla tiesin siis mahdollisista haasteista paljon, ja kun takana oli jo monen vuoden henkinen väsymys, oli se minulle hieman liikaa.

Minua pelotti leikkaus ja koen, että siitä pelosta puhutaan todella vähän. Sen kanssa jää myös helposti todella yksin, sillä kokemus on sisäinen ja niin kovin yksilöllinen. Minua pelotti eniten se, että kohdallani leikkaus oli pysyvä ohutsuoliavanne, kun osalle tehdään väliaikainen avanne. Pysyvä on pysyvä - elämän loppuun saakka. Koska tein myös tuon päätöksen itse, niin kannoin sisälläni vaihtelevaa kysymystä myös siitä, onko päätökseni oikea? Mieli yritti ratkaista tulevaisuudessa tapahtuvaa, löytääkseen turvaa sen turvattomuuden keskellä.

Valmistautuminen

Koen itse, että jollain tapaa koko asia on sellainen matka ja prosessi, jota on mahdollista sisäistää vain pienin askelin eteenpäin. Mikäli leikkaus on suunniteltu ja voimavarat riittävät, niin osaan käytännön asioista voi valmistautua jo ennen leikkausta. Ajattelen, että turvan kannalta on luonnollista, että ihminen koittaa valmistautua ja selvittää, jos siihen on mahdollisuus. Tiettyyn pisteeseen saakka se on myös viisasta –samaan aikaan me emme voi valmistautua tuntemattomaan, sillä tuleva ei ole vielä täällä.

Itse tilasin mm. Coloplastilta muutaman näytteen, jotta sain tuntumaa siitä, millaisia pussit oikeastaan ovat. Kun olin henkisesti valmis, niin liimasin yhden pusseista kiinni vatsan alueelle ja lähdin uimahalliin uimaan, sillä tahdoin ottaa jo etukäteen kiinni asiasta, etten alkaisi synnyttämään häpeää tämän aiheen ympärille.

Itselleni siis yksi tapa käsitellä tulevaa oli puhua siitä todella avoimesti, tutustua tuotteisiin ja verkostoitua ihmisten kanssa, joille oli jo tehty avanneleikkaus –vertaistuki oli jo ennen leikkausta kultaakin mahtavampaa!

Leikkauspäivän lähestyminen

Näiden avulla kuljin kohti leikkauspäivää, joka saapui postiluukusta n. kuukautta ennen. Leikkauspäiväksi valikoitui 13.12.2024 -siis perjantai 13.Siinä taikauskoisena hetken hengittelin, että leikkauspäiväksi on valikoitunut juuri tuo päivä. En sentään soittanut leikkausjonon hoitajalle ja pyytänyt vaihtamaan päivää -tämä tosin ei varmasti olisi hyväksyttävä syy muutenkaan. Sen sijaan aloin järjestämään asioita niin, että minulla olisi apua leikkauksen jälkeen, eikä tarvitse pärjätä yksin.

Kuva: Christa Poranderin kotialbumi

Neljä viikkoa meni nopeasti ja sitten tuli leikkausta edeltävä päivä, jolloin kirjauduin sairaalaan sisään. Matkasin sairaalaan läheisen kanssa, josta oli minulle korvaamaton tuki.

Olin yllättävän rauhallinen ja varma siitä, että tästä alkaa uusi kirja elämässäni.

Julkaistu: 2.10.2025

Raskaus on usein täynnä odotuksia, toiveita ja ihmetyksiä – ja kun mukana kulkee myös avanne, voi ihmeteltävää olla vielä enemmän. Kun aloin pohtia raskautta avanteen kanssa, mietin, millaisia kokemuksia muilla on, ja huomasin, että niitä löytyi hyvin vähän. Jotta niitä olisi jatkossa enemmän, tässä oma kokemukseni.

Minulle tehtiin paksusuolen poisto vuonna 2013, jolloin sain väliaikaisen ohutsuoliavanteen. Vuonna 2018 avanne muutettiin pysyväksi ja peräaukko suljettiin. Avanteeni on siis jo yli kymmenen vuotta vanha, ja elämä on sujunut sen kanssa hyvin. Vielä tuolloin avanteen vaikutukset raskauteen eivät olleet mielessäni, vaan pohdin muita käytännön asioita. Asetelma kääntyi myöhemmin toisin päin, ja niin pohdimme puolisoni kanssa, miten raskaus etenisi avanteen kanssa. Muistan lääkärin kertoneen avanneleikkauksen jälkeen, että raskaudelle ei ole estettä. Viime keväällä sain kuulla odottavani esikoistani.

Avanteen vaikutus raskauteen konkretisoitui ensimmäisen kerran, kun ultraäänitutkimuksessa vauva päätti piiloutua avanteen taakse kuvilta piiloon. Toimenpide oli varmasti normaalia pidempikestoisempi, kun asentoa jouduttiin vaihtamaan useaan otteeseen, jotta kaikki saatiin tarkistettua. Kun viikoissa mentiin eteenpäin ja vauvan liikkeet tulivat mukaan, tuntui minusta välillä siltä, kuin vauva yrittäisi hakata tiensä ulos avanteen kautta. Näin ei tietysti onneksi kuitenkaan käynyt. 😀Raskauden alkuvaiheessa käytin kuperaa avannesidosta, mutta vatsan kasvaessa pohjalevystä alkoi tulla painetta vatsaan, joten vaihdoin tasapohjaiseen sidokseen, joka oli minulle entuudestaan tuttu.

Kuva: Henna-Maria Lohinivan kotialbumi

Loppuraskaudessa, kun vatsa oli jo hyvin kookas, alkoi avanteen ympärillä ilmetä sinertävää ihoa, ja ohivuotoja tuli entistä enemmän. Olin yhteydessä avannehoitajaan, joka tarkisti tilanteen ja totesi, että sinertävyys johtui pinnallisista verisuonista ja oli normaalia. Avanteen ympärille ilmaantui myös rivi hypergranuloomia, jotka olivat minulle uusi tuttavuus. Ne näyttivät pieniltä näppylöiltä, vuotivat hieman verta ja johtuivat kosteudesta. Aloitimme niiden hoidon kuivatuksella, ja sovimme että niitä käydään polttamassa synnytyksen jälkeen.

Olin alusta asti päättänyt, että haluan synnyttää sektiolla. Päätökseeni vaikuttivat eniten aiemmat vatsan alueen leikkaukset. Mietin, mitä avanneleikkauksista oli jäänyt. Oliko kiinnikkeitä, ja miten peräaukon sulkuarpi vaikuttaisi alatiesynnytykseen. Arpi oli alusta asti tuntunut kireältä. Kävin odotusaikana muutaman kerran äitiysfysioterapeutilla selkäkipujen vuoksi. Hänen kanssaan keskustelimme arvesta. Hän totesi mielestäni hyvin: "Ei se vanha arpi anna periksi."

Pelkäsin ajatusta siitä, että alatiesynnytys voisi päättyä kiireelliseen sektioon. Suunniteltu sektio tuntui turvallisemmalta synnytystavalta. Asia tuli puheeksi lääkärin kanssa ja kerroin toiveeni. Lääkäri oli suostuvainen, joskin myös korosti, että avanne ei ole este alatiesynnytykselle. Sain tehdä päätökseni rauhassa, ja sitä kunnioitettiin täysin.

Vauva päätti syntyä omalla aikataulullaan – kolme viikkoa ennen laskettua aikaa ja kaksi viikkoa ennen suunniteltua sektion ajankohtaa. Synnytys käynnistyi lapsiveden menolla aamuyöstä. Synnytysosastolta kerrottiin, että voisimme tulla sairaalaan aamulla, joten aloimme rauhassa pakata laukkuja ja tehdä viime hetken valmisteluja.

Sairaalassa varmistettiin, että kyseessä oli lapsivedenmeno. Synnytys ei ollut vielä kunnolla käynnissä. Tapasimme lääkärin, joka kertoi, että vaikka synnytys oli alkanut yllättäen, synnytystapa olisi edelleen sektio – juuri kuten olimme toivoneet. Ainoastaan ajankohta oli vielä auki. Leikkaus tehtäisiin joko samana päivänä, tai sitten seuraavana. Oli iloinen yllätys, että lääkäri halusi vielä varmistaa gastrokirurgeilta (jotka tekevät suolisto- ja avanneleikkauksia), miten sektiohaava olisi paras suunnata.

Leikkaus sujui nopeasti ja vaivattomasti, ja pian pieni, terve vauva oli rinnallani. Aiemmista vatsan alueen leikkauksista ei ollut ilmennyt mitään haittaa. Toivuin leikkauksesta hyvin ja halusin heti päästä liikkeelle ja hoitamaan vauvaa. Synnytysosastolla kätilöt tuntuivat olevan hieman hämillään avanteesta, eikä heillä oikein ollut kokemusta sen hoitamisesta. Avanne toimi normaalisti heti sektion jälkeen, ja sanoin heti alkuun, että en tarvitse apua avanteen hoitoon, mutta tarvitsen tukea vauvan kanssa.

Nyt vauva on puolivuotias, kasvaa hienosti ja on melkoinen hurmuri. Vauva-arjen keskellä olen huomannut, että joskus avanteen hoito unohtuu. Sidoksen vaihtoväli saattaa venyä, mikä aiheuttaa ohivuotoja ja niiden seurauksena iho-ongelmia. Muuten en koe, että avanteella olisi ollut merkittävää vaikutusta odotusaikaan tai arkeen vauvan kanssa.

Koen, että raskauden aikana hoitohenkilökunta kuunteli minua hyvin ja otti toiveeni huomioon. Huomasin kuitenkin, että vain harva tietää paljoakaan avanteesta. Se on tietysti ihan ymmärrettävää. Meitä avanteella varustettuja odottajia on varmasti tullut vähänlaisesti vastaan. Oli hienoa huomata, miten moni hoitaja oli avoimen kiinnostunut avanteesta ja halusi oppia lisää.

Kuva: Henna-Maria Lohinivan kotialbumi

Haluan vielä lopuksi sanoa kaikille avanteellisille, jotka toivovat lasta: avanteen takia ei kannata pidättäytyä tai luopua vauvahaaveista. Ja teille, joilla on jo vauva, muistakaa huolehtia myös itsestänne – oma aika ja oma hoito ovat tärkeitä.