Julkaistu: 2.10.2025
Raskaus on usein täynnä odotuksia, toiveita ja ihmetyksiä – ja kun mukana kulkee myös avanne, voi ihmeteltävää olla vielä enemmän. Kun aloin pohtia raskautta avanteen kanssa, mietin, millaisia kokemuksia muilla on, ja huomasin, että niitä löytyi hyvin vähän. Jotta niitä olisi jatkossa enemmän, tässä oma kokemukseni.
Minulle tehtiin paksusuolen poisto vuonna 2013, jolloin sain väliaikaisen ohutsuoliavanteen. Vuonna 2018 avanne muutettiin pysyväksi ja peräaukko suljettiin. Avanteeni on siis jo yli kymmenen vuotta vanha, ja elämä on sujunut sen kanssa hyvin. Vielä tuolloin avanteen vaikutukset raskauteen eivät olleet mielessäni, vaan pohdin muita käytännön asioita. Asetelma kääntyi myöhemmin toisin päin, ja niin pohdimme puolisoni kanssa, miten raskaus etenisi avanteen kanssa. Muistan lääkärin kertoneen avanneleikkauksen jälkeen, että raskaudelle ei ole estettä. Viime keväällä sain kuulla odottavani esikoistani.
Avanteen vaikutus raskauteen konkretisoitui ensimmäisen kerran, kun ultraäänitutkimuksessa vauva päätti piiloutua avanteen taakse kuvilta piiloon. Toimenpide oli varmasti normaalia pidempikestoisempi, kun asentoa jouduttiin vaihtamaan useaan otteeseen, jotta kaikki saatiin tarkistettua. Kun viikoissa mentiin eteenpäin ja vauvan liikkeet tulivat mukaan, tuntui minusta välillä siltä, kuin vauva yrittäisi hakata tiensä ulos avanteen kautta. Näin ei tietysti onneksi kuitenkaan käynyt. 😀Raskauden alkuvaiheessa käytin kuperaa avannesidosta, mutta vatsan kasvaessa pohjalevystä alkoi tulla painetta vatsaan, joten vaihdoin tasapohjaiseen sidokseen, joka oli minulle entuudestaan tuttu.
Kuva: Henna-Maria Lohinivan kotialbumi
Loppuraskaudessa, kun vatsa oli jo hyvin kookas, alkoi avanteen ympärillä ilmetä sinertävää ihoa, ja ohivuotoja tuli entistä enemmän. Olin yhteydessä avannehoitajaan, joka tarkisti tilanteen ja totesi, että sinertävyys johtui pinnallisista verisuonista ja oli normaalia. Avanteen ympärille ilmaantui myös rivi hypergranuloomia, jotka olivat minulle uusi tuttavuus. Ne näyttivät pieniltä näppylöiltä, vuotivat hieman verta ja johtuivat kosteudesta. Aloitimme niiden hoidon kuivatuksella, ja sovimme että niitä käydään polttamassa synnytyksen jälkeen.
Olin alusta asti päättänyt, että haluan synnyttää sektiolla. Päätökseeni vaikuttivat eniten aiemmat vatsan alueen leikkaukset. Mietin, mitä avanneleikkauksista oli jäänyt. Oliko kiinnikkeitä, ja miten peräaukon sulkuarpi vaikuttaisi alatiesynnytykseen. Arpi oli alusta asti tuntunut kireältä. Kävin odotusaikana muutaman kerran äitiysfysioterapeutilla selkäkipujen vuoksi. Hänen kanssaan keskustelimme arvesta. Hän totesi mielestäni hyvin: "Ei se vanha arpi anna periksi."
Pelkäsin ajatusta siitä, että alatiesynnytys voisi päättyä kiireelliseen sektioon. Suunniteltu sektio tuntui turvallisemmalta synnytystavalta. Asia tuli puheeksi lääkärin kanssa ja kerroin toiveeni. Lääkäri oli suostuvainen, joskin myös korosti, että avanne ei ole este alatiesynnytykselle. Sain tehdä päätökseni rauhassa, ja sitä kunnioitettiin täysin.
Vauva päätti syntyä omalla aikataulullaan – kolme viikkoa ennen laskettua aikaa ja kaksi viikkoa ennen suunniteltua sektion ajankohtaa. Synnytys käynnistyi lapsiveden menolla aamuyöstä. Synnytysosastolta kerrottiin, että voisimme tulla sairaalaan aamulla, joten aloimme rauhassa pakata laukkuja ja tehdä viime hetken valmisteluja.
Sairaalassa varmistettiin, että kyseessä oli lapsivedenmeno. Synnytys ei ollut vielä kunnolla käynnissä. Tapasimme lääkärin, joka kertoi, että vaikka synnytys oli alkanut yllättäen, synnytystapa olisi edelleen sektio – juuri kuten olimme toivoneet. Ainoastaan ajankohta oli vielä auki. Leikkaus tehtäisiin joko samana päivänä, tai sitten seuraavana. Oli iloinen yllätys, että lääkäri halusi vielä varmistaa gastrokirurgeilta (jotka tekevät suolisto- ja avanneleikkauksia), miten sektiohaava olisi paras suunnata.
Leikkaus sujui nopeasti ja vaivattomasti, ja pian pieni, terve vauva oli rinnallani. Aiemmista vatsan alueen leikkauksista ei ollut ilmennyt mitään haittaa. Toivuin leikkauksesta hyvin ja halusin heti päästä liikkeelle ja hoitamaan vauvaa. Synnytysosastolla kätilöt tuntuivat olevan hieman hämillään avanteesta, eikä heillä oikein ollut kokemusta sen hoitamisesta. Avanne toimi normaalisti heti sektion jälkeen, ja sanoin heti alkuun, että en tarvitse apua avanteen hoitoon, mutta tarvitsen tukea vauvan kanssa.
Nyt vauva on puolivuotias, kasvaa hienosti ja on melkoinen hurmuri. Vauva-arjen keskellä olen huomannut, että joskus avanteen hoito unohtuu. Sidoksen vaihtoväli saattaa venyä, mikä aiheuttaa ohivuotoja ja niiden seurauksena iho-ongelmia. Muuten en koe, että avanteella olisi ollut merkittävää vaikutusta odotusaikaan tai arkeen vauvan kanssa.
Koen, että raskauden aikana hoitohenkilökunta kuunteli minua hyvin ja otti toiveeni huomioon. Huomasin kuitenkin, että vain harva tietää paljoakaan avanteesta. Se on tietysti ihan ymmärrettävää. Meitä avanteella varustettuja odottajia on varmasti tullut vähänlaisesti vastaan. Oli hienoa huomata, miten moni hoitaja oli avoimen kiinnostunut avanteesta ja halusi oppia lisää.
Kuva: Henna-Maria Lohinivan kotialbumi
Haluan vielä lopuksi sanoa kaikille avanteellisille, jotka toivovat lasta: avanteen takia ei kannata pidättäytyä tai luopua vauvahaaveista. Ja teille, joilla on jo vauva, muistakaa huolehtia myös itsestänne – oma aika ja oma hoito ovat tärkeitä.